Monday 7 November 2011

Combat Camera - Showreel 2009-2011

Saimme vihdoin valmiiksi showreelimme. Sitä on tehnyt nyt jo yhteensä kolme saapumiserää, ja materiaalikin on peräisin vuosilta 2009-2011. Videon runko oli pääosin kasattu jo ennen kun edes astuimme palvelukseen, joten kunnia siitä kuuluu ehdottomasti aikaisemmille saapumiserille.



Combat Camera -yksikkö kuvaa puolustusvoimien toimintaa kaikissa olosuhteissa. COMCAM-kuvaajat taistelevat painopisteen joukoissa, jotta puolustusvoimat voi välittää kuvaa suoraan tapahtumien keskeltä. COMCAM on vahva informaatio-operaatioiden kyky.
Kuvaajat ovat media-ammattilaisia, joille annetaan monipuolinen taistelukoulutus. COMCAM-yksikkö valitsee myös vuosittain 6-10 varusmiesammattilaista vaativaan koulutukseen. Palveluksen läpikäyneet sijoitetaan sodan ajan COMCAM-tehtäviin. 


- Miika Laihi


Thursday 3 November 2011

Barent Rescue ja Kadettien ampumaleiri

Kaartinjääkäri Takkinen II/11 saapumiserää, paikalla.
Palveluksemme Combat Camera -joukoissa alkoi työn täyteisenä, lähdimme koko joukko ensin kahden viikon TATTOO 2011 -kiertueelle, jonka jälkeen heti viikonloppulomien jälkeen lensin Ruotsiin kansainväliseen pelastusharjoitukseen, Barents RESCUE 2011:n yhdessä vänrikki Uusitalon kanssa. Harjoituksessa oli tarkoitus simuloida suurkatastrofia Ruotsissa, jonka johdosta ruotsinviranomaiset pyytävät apua barentin alueeseen kuuluvilta mailta. Harjoitukseen osallistui pelastusviranomaisia Norjasta, Suomesta, Venäjältä ja Ruotsista. Voit katsoa videotuotoksen harjoituksesta alta.


Otin viime viikolla osaa ensimmäisen vuosikurssin kadettien ampumaleiriin AH1:n.
Tehtäväni oli taltioida viikon aikana tapahtuvien harjoitusrastien toimintaa. Harjoituksesta teki mielenkiintoisen se, että pääsin ensimmäistä kertaa käyttämään kalustoamme täydessä taisteluvarustuksessa. Harjoitus huipentui vuorokauden kestävään marssiin läpi Helsingin muunmuassa huoltotunneleita käyttäen. Kesken marssin kadettien kimppuun saatettiin tehdä ns. "väijytyksiä", jossa kadettien piti toimia ryhmänä, sekä eliminoida vihollinen. Hienointa oli tulitaisteluiden kuvaaminen, niihin en tule varmasti koskaan kyllästymään.






































-Sami Takkinen

Merivoimien tulenkäyttöharjoitus


Astuin palvelukseen heinäkuussa Upinniemessä, Kirkkonummella. Ainoa  tavoite oli päästä suorittamaan asepalvelus laivastojoukoissa. Hain kuitenkin Combat Cameraan, jopa hieman vahingossa, sillä tietoa ComCamin toiminnasta ei ollut. Erillisen hakuprosessin jälkeen minut kutsuttiin haastatteluun, jonka jälkeen alokasleiriltä palattuani sain tiedon valinnastani. Media-alan työkokemusta armeijassa? No mikä ettei.



Ensimmäinen kenttäkuvauskeikkani oli merivoimien tulenkäyttöharjoitus Kemiössä, Skinnarvikissä. Itselleni täysipainoisena still-kuvajaana oli haasteena minulle langetettu vastuu videomateriaalista ja sen jälkituotannosta. Tehtävän onnistumisen siis määrittelisi Merivoimien esikunta, no biggie. Saapuessamme ensimmäisenä kuvauspäivänä Skinnarvikiin alkukankeus oli jätettävä maihin, sillä nousimme ohjusvene Tornioon seuraamaan ilmapuolustusta hävittäjiä vastaan. Saimme myös ainutlaatuisen tilaisuuden kuvata ohjusveneen taistelukeskusta, johon pelkästään pääseminen on varusmiehelle harvinaista. Illalla jatkoimme sukeltajakoulun mukaan seuraamaan miinanraivausta, varusmiessukeltajien toimesta.



Toinen kuvauspäivä kului Kiiski -luokan miinanraivausveneellä. Aluksella toimi neljän henkilön miehistö, joiden toimintaa kuvasimme heidän raivatessa miinoja, sekä luotsatessaan toisen aluksen miinoitetun alueen läpi. Viimeisenä päivänä kuvasimme panostetun merimiinan räjäytyksen, joka itsessään oli aika hieno kokemus. Harvoin näkee niin korkeaa vesipatsasta, ja miina itsessään oli ilmeisesti pienimpiä mitä merivoimilta löytyy.

Monesti Combat Camera -tehtävissä miettii sitä, että kuinkakohan moni pääsee varusmiesaikanaan näkemään kaikkea sitä, mikä on meille "lähes arkipäivää", näin hieman kärjistäen. Palveluspaikkana tämä on täysin ainutlaatuinen, sillä tässä pääsee näkemään Puolustusvoimien suorituskyvyn monipuolisimmillaan. Myöhemmin päivitämme kokemuksia tämänpäiväisestä savusukelluksesta palavassa rakennuksessa, joka toteutettiin yhteistyössä Helsingin Pelastuslaitoksen kanssa.



- Miika Laihi / Kuvat: Anssi Uusitalo